Kävelin hiljattain Helsingin Itä-keskuksessa enkä kuullu melkein kertaakaa suomee. Ei kaupoissa, ei kadulla, ei edes kahvilassa, jossa myyjä kysyi englanniksi: "Hi, what would you like?" Vastasin suomeksi. Hän ei ymmärtänyt. Kahvi jäi tilaamatta.
Tämä ei ole satunnaista. Tämä on trendi.
Helsinki ei enää tunnu suomalaiselta. Tuntuu, että kaupungin ideologia on täysin irronnut todellisuudesta: täällä ei enää uskalleta puolustaa omaa kulttuuria, vaan monikulttuurisuus on pyhä lehmä, jota ei saa kyseenalaistaa edes silloin, kun tulokset näkyvät rikostilastoissa, koululuokkien kielellisissä haasteissa tai siinä, että lähiöt ovat segregoineet itsensä omiksi kielialueikseen.
Mitä tapahtui sille Helsingille, jossa kaikki puhuivat suomea ja jossa suomalaisuus oli itsestäänselvyys? Nykyään jos yrität puhua tästä asiasta ääneen, sinut leimataan rasistiksi, vanhaksi, taantumukselliseksi. Samaan aikaan poliitikot ja media lällättävät meille "monimuotoisuuden rikkautta" samalla kun todellinen arki rapistuu: koululuokat hajoavat, hoitoalalle ei enää löydetä kielitaitoista työvoimaa ja syrjäytyneisyys tiivistyy tietyille postinumeroalueille.
Tämä ei ole vain kielikysymys. Tämä on kysymys kulttuurisesta itsemääräämisoikeudesta.
Miksi Ruotsi voi vaatia maahanmuuttajilta kielenopetusta ja kotoutumista, mutta Suomessa pelätään vaatia mitään? Miksi Helsinki on käytännössä jo antanut periksi? Miksi suomalainen joutuu nykyään väistymään omassa pääkaupungissaan?
Tämä ei ole globalisaatiota. Tämä on identiteetin romahdus.
On täiesti uskumatu, et me 2025. aastal ikka veel arutame, kas vene koolidel on Eestis kohta. Mida me ootame? Et inimesed, kes ei taha isegi eesti keeles tere öelda, hakkavad järsku lojaalseks ja hästi lõimunud kodanikeks, kui neile vaid piisavalt pikka rihma ja palju maksumaksja raha anda?
Vene koolid ei ole mitte mingisugune „kultuuriline rikkus“, nad on jäänuk Nõukogude ajast, süsteem, mis taastoodab paralleelreaalsust, kus Eesti riik on teisejärguline ja vene keel on vaikimisi norm. See on ohtlik. See on lõhestav. Ja mis kõige hullem, me ise maksame selle eest.
Iga noor, kes lõpetab kooli ilma korraliku eesti keele oskuseta, on Eesti riigi kaotus. Mitte selle noore süü, vaid süsteemi süü, süsteemi, mille olemasolu õigustatakse „vähemuste õigustega“, aga mis tegelikult tähendab rahvusriigi järkjärgulist laostamist.
On aeg öelda välja, mida paljud mõtlevad: kui elad Eestis, õpid eesti keeles. Kui see ei sobi – uks on seal. Me ei sunni kedagi siin olema, aga me ei kavatse ka igavesti kummardada nõudmiste ees, mis tulevad keele, riigi ja väärtuste suhtes täiesti vaenulikust maailmast.
Yle saa tällä hetkellä yli 600 miljoonaa euroa vuodessa kansalaisten verovaroja – automaattisesti. Kyseessä on yksi maailman parhaiten rahoitetuista julkisista yleisradioyhtiöistä, mutta mitä me oikeastaan saamme vastineeksi?
– Valtava määrä viihdeohjelmia, joita kaupalliset toimijat tuottavat jo muutenkin
– Ajankohtaisjournalismia, joka on toki korkeatasoista – mutta poliittisesti yhä homogeenisempää ja arvoliberaalia
– Sisältöä, jota nuoret eivät enää edes katso, vaan siirtyvät TikTokiin, YouTubeen ja striimialustoille
– Samaan aikaan Yle kilpailee kaupallisten medioiden kanssa, ottaen niiden mainosrahat ja yleisön, vaikka ei edes tarvitse rahoittaa toimintaansa itse
Mikä oikeuttaa näin valtavan budjetin tilanteessa, jossa leikkaamme koulutuksesta, sosiaalipalveluista ja puolustuskyvystä?
Miksi esimerkiksi yksityiset sanomalehdet kamppailevat hengissäpysymisestä, mutta Yle paisuu kuin valtio valtiossa?
Vai onko tässä kyse pohjimmiltaan siitä, että Yle on poliittinen ase?
– Se muotoilee kansallista todellisuutta, mutta kuka valvoo valvojaa?
– Miksi Yle ei esimerkiksi julkaise kunnolla kriittisiä dokumentteja EU:sta, Natosta tai vaikkapa kulttuuripolitiikasta?
– Onko Ylestä tullut pehmeän vallankäytön työkalu, jonka tarkoitus on pitää suomalaiset tietyn mielipideilmaston sisällä?
Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö Ylen rahoitusta leikata, kohdentaa uudelleen – vai lopettaa koko Yle ja vapauttaa media markkinoille?